Kisafiiliksiä ensimmäiseltä European Open -matkalta

November 27, 2017

 

Pinnan ensimmäinen lentomatka koitti heinäkuun puolen välin jälkeen, kun lensimme sinivalkoisin siivin Milanoon. Pinna on onneksi riittävän pieni matkustaakseen matkustamon puolella ja lentolaukkukin oli jo hankittu paljon ennen ensimmäisiä EO-karsintoja. Lento meni hyvin ja lomailimme pari päivää Italian pohjoisosissa ennen siirtymistä etelämmäksi Salice Termeen. Kisapaikka oli todella paljon parempi kuin mitä odotin, alusta oli yllättävän tasainen nurmipohja ja varjopaikkojakin löytyi hyvin ratojen läheisyydestä. Kisoissa oli valtava määrä osallistujia joka luokassa, agilityn huippukoirakoita ympäri maailman, ja me saimme kisata heidän joukossaan! Suomen minijoukkueita jouduttiin hieman järjestelemään uudelleen päivää ennen kisoja kansainvälisen Suomi-Ruotsi-joukkueen hajottua Ruotsin joukkueen ongelmista johtuen. Se lisäsi hieman paineita, sillä jokaisen koirakon olisi tehtävä tulos jokaiselta radalta, jotta joukkueella olisi realistinen mahdollisuus päästä finaaliin. Me kisasimme Pinnan kanssa ”parson-joukkueessa” Puusaarien Sulon ja Freen kanssa.

 

Kilpailut alkoivat torstaina eläinlääkärintarkastuksella, mittauksella ja avajaisilla. Mittaus saattoi olla monelle muulle jännä paikka, mutta Pinnan kanssa siitä ei tarvinnut huolehtia. Pinnan mitannut tuomarikin naurahti, että tästä ei kyllä mediä saa millään – paitsi ehkä jos mitataan hännänpään korkeus. Pinna on siis tämän mittauksen perusteella ikuisesti mini, eikä se miksikään enää muutu.

 

Varsinaiset kisat alkoivat perjantaina. Rataprofiilit eivät olleet niin haastavia kuin etukäteen odotin ja mineillä oli vain yksi rata selvästi vaikeampi kuin muut, mutta mitään ylivoimaisen vaikeita ratoja ei meille tullut vastaan. Meidän tulostaso jäi kuitenkin valitettavan vaisuksi, näissä ensimmäisissä arvokisoissa en vielä uskaltanut kisata riittävän rohkeasti. Hyppyradat onnistuivat kuitenkin kokonaisuuksina erittäin hyvin ja niihin olen tyytyväinen, vaikka molemmilla radoilla tulokseksi tulikin 5 epäonnisten rimanpudotusten takia. Sunnuntai oli finaalipäivä, jonne emme tällä kertaa päässeet yksilöinä emmekä joukkueena, vaikka olimme etukäteen harjoitelleet finaalin joukkueviesti-kilpailumuotoa. Sunnuntaista tulikin lopulta ihan mukava turistipäivä, jolloin pystyin nauttimaan muiden upeista finaaliradoista Pinnan levätessä teltan varjossa.

 

Kisaaminen yli 30 asteen kuumuudessa oli kieltämättä raskasta, mutta useamman minuutin rataantutustumiset olivat itsessään raskaampia paahtavan auringon alla lyhyeen kisasuoritukseen verrattuna. Sekä omasta että koiran nesteytyksestä piti pitää erityisen hyvää huolta, sillä kisapäivät olivat pitkät ja kisapaikalla oleskeleminenkin verotti voimia. Kokemuksena European Open oli kuitenkin hieno ja siellä silmäni aukesivat todenteolla sille, että varmistelemisella ei tee mitään! Tämän tason kisoissa on pistettävä itsensä likoon, valita nopeimmat reitit ja uskaltaa mennä – eikä miettiä sitä tulosta.

 

Rankkojen kisapäivien päälle jatkoimme vielä muutaman päivän lomailua ja tuli samalla todettua, että Pinna on varsin mainio paitsi kisa- niin myös reissukaveri. Italiassa koiran kanssa liikkuminen oli helppoa, koirat olivat tervetulleita mukaan ravintoloihin ja Pinna pääsi jopa kokeilemaan SUP-lautailua Garda-järvellä. Unohtumaton kokemus sekin!

 

Erika Pasanen ja parson Pinna

 

PS. Seuraavassa blogissa matka jatkuu kohti Ruotsia ☺


Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Please reload

Please reload

Please reload

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • YouTube - White Circle

© 2019 Helsingin Agility Urheilijat ry