Motivaatio uudelle tasolle TopTeamissä

March 1, 2018

Suhteellisen tuoreena agilitaajana kuulin TopTeamista vasta vuonna 2016. Päätös hakea mukaan Pulmun kanssa alkoi kyteä alkuvuodesta 2017. Hakeminen tapahtui videoimalla koirakon esittely, koerata sekä kilpailunomainen suoritus. Koerata ja kilpailunomainen saatiin videoitua melko pienellä vaivalla. Monen oton ja itsensä naureskelun jälkeen sain lopulta esittelyvideonkin kasaan juuri deadline-päivänä ja hakemus lähti menemään.

 

TopTeamiin valituille ilmoitettiin heinäkuun alussa ja ilokseni sain tietää meidän olevan valittujen joukossa! Matka TopTeamissä oli siis edessä kaudelle 2017-2018.

 

TopTeam vuosi koostuu neljästä kauden aikana järjestettävästä leiriviikonlopusta. Kaikki leirit pidetään Etelä-Suomen TopTeamin osalta Racinel-areenalla Vantaalla. Leirit on jaettu kalenterissa tasaisesti koko kauden ajalle. Ideana on, että leireillä saadaan vinkkejä ja potkua leirien välisellä jaksolla tapahtuvaan itsenäiseen harjoitteluun. Eli varsinainen työ tehdään leirien välillä ja leireillä saadaan eväitä kehityksen tueksi.

 

Kuva Marianne Pekkola 

 

Nyt takana on kaksi intensiivistä leiriä. Molempien leirien jälkeen on tuloksena ollut ihana agilityähky. Agilityn pähkäileminen koko viikonlopun ajan aamusta iltaan voi tosiaan olla rankkaa, mutta samalla myös niin antoisaa. Siitä palautuminen on vienyt molemmilla kerroilla useamman päivän, mutta pienen sulattelun jälkeen se on antanut mukavasti lisäpontta omiin treeneihin. 😊 

 

Oma agility-motivaationi oli jo ennen TopTeamiäkin kohdillaan. Kun näillä leireillä pääsee tutustumaan    muihin yhtä hurahtaneisiin harrastajiin, niin halu tehdä asioita vieläkin paremmin on kasvanut entisestään. Oman kehittymisen lisäksi on hienoa myös tavata näitä hurahtaneita tyyppejä kisoissa ja vaihtaa siellä päivän kuulumiset ja kisafiilikset.

 

Suosittelen TopTeamiä lämpimästi. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kehittyminen tapahtuu 90%:sti muualla kuin TopTeam-leireillä. Eväät ja ajatukset saadaan huippuvalmentajilta, mutta varsinainen työ tehdään omalla treenihallilla. 😉

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Please reload

Please reload

Please reload

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • YouTube - White Circle

© 2019 Helsingin Agility Urheilijat ry