Hurtta HAUn pääyhteistyökumppaniksi
Teknisistä ratkaisuista ja korkeasta laadusta tunnettu koiranvaate- ja asustevalmistaja Hurtta, tulee toimimaan vuosina 2016–2020 Helsingin Agility Urheilijoiden pääyhteistyökumppanina.
Yhteistyön myötä HAUn Konalassa sijaitseva halli saa nimekseen Hurtta Areena ja vuodesta 1996 asti järjestetty suosittu kilpailusarja tulee tulevaisuudessa kantamaan Hurtta Open nimeä. Elokuussa pidettävässä Hurtta Open finaalissa valitaan Helsingin Hurtta.
Hurtan tuotteita tullaan näkemään tulevaisuudessa myös HAUn HUIPPIS - ryhmän koirakoilla.
− Olemme erittäin iloisia, että saimme juuri Hurtan pitkäaikaiseksi pääyhteistyökumppaniksemme. Hurtta ja sen tuotteet ovat olleet alalla jo vuosikymmeniä ja niiden laatuun sekä toimivuuteen voidaan luottaa, sanoo Helsingin Agility Urheilijat ry:n puheenjohtaja Ville Liukka.
Myös Hurtta-tuotteita valmistavan Best Friend Groupin maa- ja myyntijohtaja Arita Lindblad on erittäin innostunut alkavasta yhteistyöstä.
− Helsingin Agility Urheilijat ovat innokkaasti ja innovatiivisesti pyrkineet kehittämään niin omaa toimintaansa kuin agilitya lajina ja sen tuloksena käyttöön on otettu uusia kilpailumuotoja sekä ilmoittautumiskäytänteitä. Haluammekin yhdessä viedä agilitya urheilulajina ja siihen tiivisti liittyviä koiratuotteita rohkeasti seuraavalle tasolle, Lindblad sanoo.