top of page

Huippis - minä, me, koko stadi!


Kokemukseni Top Teamissa ovat osoittaneet, että leirien välillä oleva aika on pitkä, jolloin osallistuja on oman onnensa nojassa. Mahdollistamalla viikoittaiset tai joka toinen viikko treenit ylläpidetään myös jatkuvuutta, varmistetaan taitojen kehittyminen, ryhmäytyminen ja sitoutuminen tekemiseen. Siispä syksyllä starttaa jälleen huippis, jossa keskitytään viikkotreenien lisäksi taitojen hiomiseen teemakoulutuksissa ja koulutusviikonloppuina.

Huomioithan, että haemme mahdollisimman tasapainoisia ryhmiä eli kannattaa mieluummin hakea kuin olla hakematta. Young potentials ja Future stars - kouluttajat tekevät päätökset koulutuskokonaisuuksiin valittavista koirakoista.

Sitoutuminen ja edistymisen seuraaminen

Koulutuskokonaisuuteen valitaan motivoituneita tulevia huippukoirakoita sekä jo huipulla olevia koirakoita. Sekä Young potentials että Future stars -ryhmiä valitaan kaksi (6 koirakkoa per ryhmä = 12 koirakkoa per taso). All stars -hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti. All starsiin hakijat treenaavat itseohjautuvasti tai kimppiksissä.

Kauden perusmaksu on 200 €, jonka lisäksi koirakko valitsee itselleen haluamansa maksulliset lisäkoulutukset. Lisäkoulutukset merkitty *-taulukkoon. Teoriakoulutukset ja testipäivät kuuluvat hintaan.

Jokaiselle ryhmälle tehdään oma keskusteluryhmä haluamassaan kanavassa (FB/Whatsapp), jossa voidaan jakaa treenivinkkejä ja edistymistä seurata.

Kauden aikana taitojen kehitystä mitataan asetettujen tavoitteiden kautta ja testataan testipäivinä. All starseille etsitään henkilökohtainen lajisparraaja, jonka kanssa omia tavoitteita tarkistetaan 2-4 kertaa vuoden aikana.

Ryhmät, kouluttajat ja hakuajat

Tarjoamme sekä nuorille koirille kaksi kuuden koirakon Young potentials -ryhmää että jo kokeneemmille koirakoille kaksi Future stars -ryhmää, jossa keskitytään koirakon taitojen hiomiseen huipulle. Seuramme jo huippukisaajille tarjoamme sparrausta ja räätälöityä valmennusta All stars -tyyliin. Jokaisella koulutuskokoinaisuuteen valitulla tulee olla elokuussa 2018 koulutuskokonaisuuden alkaessa 12 talkooleimaa hankittuna.

Young potentials -koirakoksi voi hakea vähintään vuoden ikäisen koiran kanssa, jonka kanssa on tavoitteena rakentaa mahdollisimman hyvät pohjat tulevaa kilpailu-uraa varten. Koulutuskokonaisuus sisältää kouluttajallisen viikkotreenipaikan koko kaudeksi. Kouluttajina toimivat Inka Häkkinen ja Jonna Aaltonen sekä Kaisa Kilpeläinen ja Pekka “Pedu” Halonen.

Ryhmiä tulee kaksi (koirakkoja ryhmissä 6 eli 12 valitaan). Haku on "ikärajaton".

Ryhmään haetaan lomakkeella ja karsinta tehdään katselmuksessa. Young potentials ryhmään haluavat kutsutaan katselmukseen 25.4. Klo 18, jossa testataan koiran yhteistyötaidot, ominaisuudet ja ohjaajan motivaatio. 25.4. järjestettävä katselmus on suunnattu jo olemassa oleville jäsenille.

Jos et pääse paikalle, ota yhteyttä kouluttajiin.

Future stars - koirakoksi voi hakea potentiaalinen menestyvä koirakko tai jo nyt aktiivisesti kisaava 1-3-luokan koirakko, joka tähtää arvokisoihin. Ryhmään haetaan lyhyellä lomakkeella, johon on liitetty linkki kisa- tai treenivideoon. Koirakko kokee vielä tarvitsevansa työkaluja oman huippunsa saavuttamiseksi ja on valmis tekemään töitä löytääkseen palaset ja laittaakseen ne kohdalleen. Keskiössä koirakon vahvuuksien löytäminen ja hyödyntäminen ohjauksessa, vauhdin optimointi, urheilijan henkinen valmennus ja kokonaisuuden (ml. kilpailu- ja treenikalenterin rakentaminen). Future stars treenaa joka toinen viikko itsenäisesti ja joka toinen viikko kouluttajan kanssa. Kouluttajina toimivat Erika Pasanen ja Laura Verkamo sekä Elisa Nuutinen, Vera Räsänen ja Elina Heinonen. Huomioithan, että haemme mahdollisimman tasapainoisia ryhmiä eli kannattaa mieluummin hakea kuin olla hakematta. Young potentials ja Future stars - kouluttajat tekevät päätökset koulutuskokonaisuuksiin valittavista koirakoista.

All stars -kokonaisuuteen voivat hakea ne, jotka tällä hetkellä kisaavat kolmosluokassa ja pystyvät osoittamaan kuuluvansa seuramme aktiivisimmiksi kisaajiksi esim. koirakon menestys ja meriitit sekä kisatulokset. All starsit saavat tukea treenikauden suunnitteluun, etuosto-oikeuden tuleviin koulutuksiin ja seuran puolesta järjestetyn 4 x vuodessa sparrauskeskustelun liittokouluttajan kanssa (pyrimme tukemaan toiveita mahdollisimman hyvin). All starsit saavat ottaa haluamansa rusinat pullasta ja päästä vaikuttamaan kimppiksensä treeniaikaan ensimmäisenä.

Lisätietoja soittamalla iltaisin klo 18 jälkeen p. 0400 906123.

Elina Heinonen

bottom of page