Miten rikkinäinen kevätkausi kääntyi menestykseen SM-kisoissa
StartFragment
Tammikuussa 2017 saavutimme ensimmäisissä EO-karsinnoissa kuudennen sijan. Siihen olin todella tyytyväinen! Tavoitteena oli saavuttaa menolippu MM-karsintoihin, sillä siihen tiesin meillä olevan kaikki mahdollisuudet, mikäli tekisimme oman tasoisiamme ratoja.
Helmi- ja maaliskuun pidimme taukoa, sillä perheemme matkusti Saksaan pariksi kuukaudeksi. Ilokseni tauko keskeytyi kuitenkin Saksassa järjestettyihin kyläkisoihin, joihin saimme ottaa osaa. Oli todella hieno tilaisuus päästä tutustumaan toisen maan agilitykisoihin! Kiki sijoittui agilityradalla 2. Sijalle.
Saksan reissu ei kuitenkaan mennyt aivan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Kiki söi ahneuksissaan lapsemme ksylitolipastilleja saaden ksylitolimyrkytyksen. Onneksi osasimme toimia saamiemme ohjeiden perusteella nopeasti ja läheltä löytyi päivystävä eläinlääkäri, joten Kiki saatiin nopeasti asianmukaiseen hoitoon. Luulin jo hetken menettäväni Kikin. Ennen kotiin paluuta Kikin vointi alkoi jo palautua normaaliksi, vaikka selvää oli, että pienen tauon se varmasti agilitystä saa.
Kotiin palattuamme kontrolliverikokeet osoittivat kaiken olevan kunnossa. Sain huokaista helpotuksesta. Kisasimme kevään maltillisesti, sillä huomasin Kikin fyysisen kunnon laskeneen roimasti myrkytyksen seurauksena. Nollia tuli harvakseltaan, sillä Kiki alkoi yhtäkkiä tiputtelemaan yksittäisen riman silloin tälllöin. Lisäksi sille tuli keppien sisäänmenovirheitä, mikä ei ole myöskään Kikille tyypillistä.
SM-kisoihin lähdimme koko perheen voimin. One Mind Dogs julkaisi kyseisenä viikonloppuna iskulauseen, joka meni näin: ”Go to each course as if it was the last run you will ever have with your dog”. Se tuli minulle juuri oikeaan hetkeen. Sen luettuani päätin olla kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka saan Kikin kanssa sinä viikonloppuna radalla viettää. Päätin, että minä tsemppaan meitä niin paljon kuin ikinä pystyn ja yritän antaa kaikkeni, koska minun koirani antaa aina kaikkensa minun puolestani. Tiesin, että kepeillä voi tulla virhe, tiesin että rima voi tippua. Ennen en ole näitä asioita joutunut miettimään. Päätin luottaa meihin tiiminä. Me ei olla kumpikaan todella nopeita, mutta yhdessä me ollaan todella hyvä tiimi! Iloitsin siitä, että sain olla niissä kisoissa Kikin kanssa. Samalla ehkä tein pientä ajatustyötä jo sen eteen, että kohta olisi Lilin vuoro nousta ykköskoiraksi. Jäätävä univelka painoi niissä kisoissa päälle, mutta nautin niistä hetkistä kun sain keskittyä olemaan täysin kahden Kikin kanssa.
Hyppyradalla oma jännitys näkyi, enkä ohjannut ihan riittävän terävästi, joten kaarteet venyivät jonkin verran. Olin kyllä todella tyytyväinen saavuttamaamme 11. sijaan ja tietenkin nollarataan. Finaalirata näytti todella hyvältä radalta meille. Iloitsin puomin suorasta jatkosta, sillä juoksupuomilla meillä olisi paremmat mahdollisuudet pärjätä. Vesisade taisi juuri tauota ennen kuin pääsimme radalle. Minulla oli hyvä fiilis lähteä radalle ja taas lupasin Kikille tehdä kaikkeni. Ja sitten me vaan mentiin. Mentiin niin lujaa kuin jaloista lähti. Kiki teki hienon juoksupuomin ja ilmeisesti kaatui puomin jälkeisessä putkessa. Ehdin radalla tajuta, että sillä kestää liian kauan tulla putkesta ulos. Kiki tuli kuitenkin laukalla ulos, joten jatkoimme rataa. Kepeillä piti taas vaan luottaa, että Kiki hoitaisi hommansa. Se flow mikä meillä oli kyseisellä radalla, oli jotain aivan käsittämätöntä! Me molemmat annettiin kaikkemme ja vielä vähän enemmän! Maaliin tultuamme me oltiin voittajia! Tuloksilla ei ollut väliä, sillä me oltiin toimittu niin saumattomana tiiminä, että minusta tuntui Kikin osaavan lukea minun ajatuksiani. Minä autoin Kikiä joka kohdassa jossa pystyin, koska tiesin ettei se ole täysin parhaimmillaan. Kiki hoiti oman tonttinsa niin hyvin kuin pystyi ja me nautittiin yhdessä tekemisestä!
Finaalirata oli suoraviivainen ja helpohko, joten kuuntelin puolella korvalla meidän jälkeen menevien koirakoiden tuloksia. Yksi toisensa jälkeen taitaville koirakoille tuli kuitenkin virheitä. Hiljalleen aloin miettimään, että meillähän saattaisi olla mahdollisuudet esimerkiksi viiden parhaan joukkoon. Kunnes kaikki olivat menneet ja
kuuluttaja kuulutti kolmanneksi Kiki Nuutisen! (Myöhemmin korjasi Elisa Nuutinen ja Kiki). Ihan käsittämätöntä! Minä aloin kiljumaan ja itkemään samaan aikaan. Kaverit tulivat onnittelemaan ja taisin hypätä parin ensimmäisen syliin! Mun pieni Kiki taisteli mun puolesta ja tarjoili mulle taas kerran tällaisia tunteita. Kiki mun ensimmäinen oma koira, mun ensimmäinen agilitykoira!
EndFragment